Siirry pääsisältöön

Naisen iskeminen baarissa

Terve hyvä nettisurfailija! Mahtavaa, että olet löytänyt tänne, mistä baariin lähdetään aina puhtaat kalsarit jalassa.


Naisen iskeminen baarissa voi olla aikaa ja rahaa vievää hakuammuntaa. Toisaalta se on myös taidetta ja onnistuessaan palkitsee parhaalla mahdollisella tavalla. Välillä tulee kuitenkin epäonnistumisia, mutta niitä ei kannata jäädä suremaan, vaan jatkaa eteenpäin, sillä tässä asiassa voi vain kehittyä.

Baariin kannattaa mennä kaveriporukalla, sillä yksin baareissa istuminen on tylsää ja sen lisäksi naisten iskeminen vaikeampaa.Yksin ollessasi saatat vaikuttaa hyypiöltä. Muutaman kaljan rohkaisu voi tehdä hyvää, mutta ei kannatta olla missään nimessä liian kännissä. Vaikka onnistuisitkin saamaan seuraan sinä iltana, niin sinulla ei välttämättä ota eteen, mikä on vähän nolo juttu.

Pukeudu hyvin ja huolehdi hygieniastasi. Varo kuitenkin ylipukeutumista (kravatti ja kauluspaita voi saada sinut näyttämään naurettavalta) äläkä laita liikaa hajuisteita. Niiden kanssa vähemmän on enemmän ja jotkut voivat saada niistä oikeasti allergisia reaktioita. On myös tärkeää, että vaatteet eivät roiku perseen kohdalta vaan istuvat hyvin. Kaikista tärkeintä on se, että sinulla on mukava olla vaatteissasi ja koet näyttäväsi niissä hyvältä.

Parta tekee naisiin vaikutuksen silloin kuin muilla ei ole sellaista. Jos parta on muodissa ja yleinen niin silloin sileällä naamalla onnistuu paremmin.

Koeta saada katsekontakti naisen kanssa. Ei kuitenkaan liian pitkä, sillä liika tuijottaminen on creepyä. Kun katseenne kohtaa, esittelette itsenne oikeasti ensimmäisen kerran.

Kun menet toiseen pöytään, tulet keskeyttämään toisten illanvieton. Kannattaa olla mieluummin nopea ja salaperäinen kuin jäädä pöytään ja olla rasittava. On helpompaa sopia treffit muutaman päivän päähän kuin päästä heti sänkypuuhiin.

Esittele ensin itsesi. Kehu vaikka naisen mekkoa tai jotain muuta, sillä naiset tykkää siitä, kun niitä vähän kehutaan. Sen jälkeen kysy naisen numeroa. Suora seksin ehdottaminen ei yleensä toimi.

Kommentit